Hallitus linjaa: EU:n sisäisissä turvapaikanhakijoiden siirroissa otettava huomioon aiemmat toimet

Hallituksen EU-ministerivaliokunta on linjannut Suomen tavoitteita muuttoliikkeen hallinnassa. Linjausta käytetään tulevissa EU-keskusteluissa.

Hallituksen muistion mukaan maahanmuuton kriisiytyessä pitää olla käytettävissä ennalta sovitut toimet, joilla tilanne saadaan hallintaan. Ylivoimaisen muuttoliikepaineen tilanteessa ratkaisua haetaan ensisijaisesti vapaaehtoisesti.

Hallitus linjaa Suomen kantavan vastuunsa, mutta edellyttävän, että kaikki EU-maat osallistuvat vastuunjakoon myös ottamalla vastaan turvapaikanhakijoita muista jäsenmaista. Jos uusi kriisimekanismi luodaan, tulee Suomen ja muiden maiden aiemmat siirrot ottaa huomioon, hallitus jatkaa.