Hallitus-oppositio-jako näkyy kuntaliitoskannoissa

Kuntaliitosten kannatus seuraa tiiviisti hallitus- ja oppositiopuolueiden välistä jakolinjaa.

Ymmärtäväisimmin oman asuinkunnan liittämiseen yhteen naapurikuntien kanssa suhtautuvat kokoomuksen, SDP:n, vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajat. Puolueiden kannattajista yli puolet hyväksyi oman kunnan kuntaliitosta.

Sen sijaan nihkeimmin omaan kuntaan kohdentuvaan liitokseen suhtautuvat perussuomalaisten ja keskustan kannattajat. Heistä yli puolet vastusti liitosta.

Tiedot käyvät ilmi Kunnallisalan kehittämissäätiön haastattelututkimuksesta.

Kyselystä ilmenee myös, että oman kunnan kuntaliitoksiin suhtaudutaan keskimääräistä myönteisemmin Uudellamaalla ja etenkin pääkaupunkiseudulla. Sen sijaan etenkin Pohjois-Suomessa oman kunnan kuntaliitokseen suhtaudutaan nyreästi.

Kunnallisalan kehittämissäätiön kyselyä varten haastateltiin toukokuussa lähes tuhatta 18-74-vuotiasta suomalaista. Tutkimuksen toteutti TNS Gallup.