Hallitusohjelma: Sakot nousevat ja puolustusvoimat saa lisää rahaa

Uusi hallitusohjelma sisältää vahvat osiot, joissa otetaan kantaa sekä sisäiseen turvallisuuteen että ulkoiseen maanpuolustukseen.

Hallitus kaavailee poliisille 48 miljoonan euron lisärahoitusta, joka paikkaa hiukan poliisin viime vuosina tehtyjä isoja säästöjä. Raha on korvamerkitty yleisen turvallisuuden hoitamiseen, joten osa summasta saatetaan kanavoida vielä rajavartiolaitokselle.

Lisäksi Puolustusvoimille on luvassa lisää rahoitusta. Lähivuosina summa on noin 45 miljoonaa euroa, mutta nousee vuoteen 2020 mennessä jopa 150 miljoonaan euroon.

Yleinen turvallisuus ja maanpuolustus ovat hallitusohjelmassa ainoat kaksi isoa alaa, joille on luvassa lisää rahoitusta. Muille säästöohjelma näyttää vahvaa miinusmerkkiä.

Turvalisuuden puolella aiotaan silti tehdä myös sisäisiä rakenteellisia muutoksia. Hallitusohjelman mukaan pelastustoimelle on luvassa valtionhallinnon tasoista yhtenäistä ohjausta. Pelastuslaitokset ovat kuntarahoitteisia alueellisia toimijoita, mutta uusi hallitus haluaa niille johdetumpaa, valvotumpaa toimintaa ylhäältä.

Myös alan koulutusta aiotaan rukata uusiksi.

Lisäksi uusi hallitus puuttuu sakkoihin ja muihin rangaistuksiin. Sakot aiotaan jopa kaksinkertaistaa Suomessa. Tarkoitus on muuttaa päiväsakkojen laskentatapaa, nostaa rikesakkoja, nostaa rikesakon ylärajaa sekä hoitaa entistä useampia asioita päiväsakoilla käräjäistuntojen sijasta.

Lisäksi tuomioistuinmaksuja korotetaan entisestään.

Tarkoitus on myös lisätä vankien vaarallisuusarviointien tekoa ennen vapautumista.

 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusi sisäministeri julkistettiin: odotetusti Orpo

Sisäministeri kokoomukselle, oikeus- ja puolustusministerit persuille

Sote-uudistus toteutetaan maakuntamallilla

Perussuomalaiset mukaan hallitukseen, päätös puhemiehestä huomenna