Halonen: Vaalituloksen tulisi näkyä hallituspohjassa

Presidentti Tarja Halonen toivoo puolueiden kiirehtivän uuden hallituksen muodostamista. Halosen mielestä neuvottelujen pitkittyminen ei ole vielä kansainvälisesti katsoen poikkeuksellista, mutta Suomen edun kannalta hallitus tulisi muodostaa mahdollisimman nopeasti.

- Olisi erittäin hyvä asia, että Suomella olisi hallitus kesäkuun aikana, Halonen sanoi maanantaina SAK:n edustajakokouksessa Tampereella.

- Osapuolilla tulee olla tahto tehdä hallitus.

Halonen peräsi vastuunkantoa myös niiltä puolueilta, jotka ovat kallistumassa oppositioon jäämiseen.

Presidentti ei ottanut kantaa siihen, mitä puolueita hallituksessa tulisi olla. Vaalituloksen tulisi näkyä myös hallituspohjassa, hän korosti.

Halonen ei aio puuttua hallitusneuvotteluiden kulkuun. Presidentti voisi suostua eduskunnan hajottamiseen, jos pääministeri sitä esittää. Halonen ei kuitenkaan tällaisesta vaihtoehdosta innostu.

Myös mahdollinen hallitusneuvottelijan vaihtaminen on Halosen mukaan täysin eduskunnan oma asia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.