Happivuodon osuutta Turun sairaalapaloon selvitetään

Onnettomuustutkijat selvittävät, mikä osuus happivuodolla on Turun aamulliseen sairaalapaloon.

Hapen kulutus lisääntyi äkillisesti aamuviideltä palon syttymisen aikaan, kerrotaan Onnettomuustutkintakeskuksesta. Happi on keskuksen mukaan saattanut edistää paloa. Kyse on potilaille annettavasta lisähapesta.

Ensiavun tiloista lähteneen palon syttymissyy ei ole vielä selvinnyt. Palo syttyi sähkökaapelikanavissa.

Turun yliopistollisen sairaalan palo olisi voinut päättyä hyvin synkästi, arvioi Onnettomuustutkintakeskusta johtava Veli-Pekka Nurmi tutustuttuaan palaneisiin tiloihin.

Tutkijoita kiinnostaa, miksi tuli levisi osastolta toiselle ja kahteen kerrokseen. Aamuisesta palosta evakuoitiin 168 ihmistä.

Potilaita siirrettiin A-rakennuksesta muihin osiin sairaalaa sekä kotiutettiin. Kymmenkunta teho-osaston potilasta jäi A-sairaalaan.

SPR lähettää sairaalaan yli 200 sänkyä, makuualustoja, huopia ja muutaman työntekijän.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.