Harva lelu reputti kemikaalitestin

Suomessa myytävät lelut osoittautuivat testeissä melko turvallisiksi. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes testasi 25 leikkikalua, ja niistä 18 täytti kemikaaliturvallisuusvaatimukset.

Testin reputtaneissa leluissa pielessä olivat yleensä merkinnät. Kahdesta lelusta löytyi liikaa kemikaaleja.

Leluista testattiin lähinnä eri kemikaalien pitoisuuksia.

Lelujen kemikaaleja koskevat rajoitukset muuttuivat viime vuonna. Vaatimukset eivät koske leluja, jotka on saatu Euroopan markkinoille ennen uusia rajoituksia. Tukesin mukaan vaikuttaa siltä, että uudet vaatimukset on huomioitu melko hyvin.

Euroopasta on tämän vuoden lokakuun loppuun mennessä löytynyt enemmän vaarallisia leluja kuin viime vuonna yhteensä. Yleensä vaarat ovat liittyneet juuri kemikaaleihin, esimerkiksi flataatteihin tai raskasmetalleihin.

Tukesin mukaan lelut ovat yksi valvotuimmista tuoteryhmistä Euroopassa.

Uusimmat

Kotimaa

Viikon puolivälissä viilenee – Keski-Euroopan helteet eivät yllä Suomeen

Lähes 7  000 suomalaista elää avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa – "virallisia" sateenkaarilapsiperheitä vain 785

Supo: Isis-leiriltä palaavat naiset todennäköisesti lisäävät terrorismin uhkaa Suomessa

Ministerit täydensivät tietoja omistuksistaan ja veloistaan: Rinne ilmoitti omistavansa sadantuhannen euron moottoripurren puolisonsa kanssa

Supo: Isis-leiriltä palaavat naiset todennäköisesti lisäävät terrorismin uhkaa Suomessa

Tutut ruokabrändit ovat erilaisia ympäri Eurooppaa – Fantassa tuhdisti enemmän sokeria, sipseissä rasvaa

Tuoreelta aviomieheltä epäillään huijatun yli 100  000 euroa –  vaimolle vaaditaan vankeutta, myös kolme muuta syytteessä

"Seksuaalista itsemääräämisoikeutta olisi pitänyt vahvistaa jo aiemmin" – Professorin mukaan hallituksen lupaama seksuaalirikoslain kokonaisuudistus on kiireellisimpiä muutostarpeita rikoslaissa

Mies murtautui taloon, vei viinat ja teki kakan lattialle Huittisissa

Suomalaisten Turkin-matkailu elpyi, vaikka levottomuudet maassa jatkuvat – "Ihmisten muisti on aika lyhyt"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.