Harvinainen maanjäristys Pietarsaaressa

Maa järisi Pietarsaaren seudulla Pohjanmaalla viime yönä. Järistyksen voimakkuudeksi mitattiin 3,4 Richterin asteikolla.

Suomen seismografiasemat havaitsivat järistyksen hieman ennen kello yhtä aamuyöllä. Vastaavan kokoluokan järistyksiä sattuu Suomessa suunnilleen kerran vuosikymmenessä, kertoo johtaja Pekka Heikkinen Helsingin yliopiston seismologian laitokselta.

Järistyksen keskus sijaitsi Merenkurkussa Pohjanlahdella. Järistys tuntui yöllä aina Vaasassa saakka, kerrottiin Pohjanmaan hätäkeskuksesta. Hätäkeskukseen ei tullut kuitenkaan ilmoituksia siitä, että järistys olisi aiheuttanut vahinkoja.

Viimeksi Suomessa sattui vastaavan suuruinen järistys Kuusamossa syksyllä vuonna 2000. Koillismaata ja Pohjois-Kainuuta tuolloin tärisyttäneen järistyksen voimakkuus oli 3,5 Richterin asteikolla.

Suurin Suomessa koskaan mitattu järistys, 3,8 Richterin asteikolla, oli Lappajärvellä Etelä-Pohjanmaalla tasan 30 vuotta sitten. Talojen rappauksiin tuli tuolloin halkeamia, muistelee Heikkinen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.