Haurastuttaako koirien lorottelu seiniä?

Koirien pissajäljet näkyvät kaupungeissa monien rakennusten helmoissa. Voiko pissarannuista olla vaaraa rakenteille?

- Kun julkisivu on huokonen, rapattu, on selvää, että erite imeytyy siihen. Auringossa virtsa kuivuu seinään ja haisee pitkänkin aikaa. Samahan se on, jos pissaa jää lattialle, huomauttaa Rakennusteollisuuden ympäristö- ja energiajohtaja Pekka Vuorinen.

Hän myöntää, että rakennukset kyllä kestävät urean, mutta virtsasta jää haju ja ruma vana seinään.

- Tiili imee kaiken nesteen ja haihduttaa sen samoin kun puukin. Virtsa on vahvaa eritettä, joten betoninkin pintaan voi jäädä värjääntynyt jälki ja haju.

Kuopion kaupungin valvonta-arkkitehti Risto Räty ei usko, että pissoista on rakennuksille vaaraa.

- Rakennusten pitää kestää. Keskustassa ne ovat yleensä kiviainesta. Ainakin sokkelin pitää olla kiveä 40 senttiin asti, ja sitä korkeammalle koira harvemmin yltää.

Kuusivuotiaan Eddie-mäyräkoiran emäntä kuopiolainen Päivi Korhonen pitää pissanoroja ihmisten tyhmyytenä.

- Omistajat eivät kanna vastuutaan. Siinä pilaavat vain oman maineensa - ja koirien. Kyllä koiran saa vietyä muuallekin pissimään kuin seinänvieruksille.