Heinäluoma: Puolueiden paljastettava eläkelinjauksensa

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma hoputtaa puolueita kertomaan kansalaisille eläkelinjauksensa.

Heinäluoman mielestä puolueiden pitäisi nyt kertoa, miten ne aikovat eläkeratkaisuissa toimia. Heinäluoma perustelee kiirettä sillä, että kansalaisten luottamus ei kestä jatkuvaa epävarmuutta ja toistuvaa eläkkeisiin puuttumista.

SDP on linjannut, ettei se hyväksy vanhuuseläkeiän alarajan nostamista nykyisestä 63 ikävuodesta tai työeläkkeiden leikkaamista muulla tavoin.

- Nykyisissä eläkkeissä ei ole tilaa heikennyksille. Suomalaisten eläkkeiden taso on kansainvälisestikin katsoen pikemminkin vaatimaton kuin pröystäilevä, Heinäluoma sanoi Kymen sosialidemokraattien maakuntajuhlassa Lappeenrannassa.

SDP uskoo porkkanoihin ja katsoo, että työnantajia pitäisi rohkaista pitämään ikääntyviä töissä. Esimerkiksi työnantajamaksuja voitaisiin alentaa niiltä työnantajilta, jotka pitävät yli 60-vuotiaat palveluksessa.