Helatorstain muistio

Helatorstaina useimmat kaupat, postit, pankit ja virastot ovat kiinni. Alkot sulkivat ovensa keskiviikkoiltana kahdeksalta.

Aukiolon rajoitukset eivät koske kaikkein pienimpiä kauppoja, huoltoasemia tai haja-asutusalueiden kauppoja. Keskiviikkona ja perjantaina kaupat ovat auki normaalisti.

Joukkoliikenne kulkee helatorstaina poikkeavien aikataulujen mukaan.

Keskiviikkona junaliikenne noudattaa pääosin perjantain aikatauluja, ja helatorstaina kuljetaan sunnuntain aikatauluilla. Pääkaupunkiseudun lähiliikenteessä keskiviikkona ajetaan myös aamuyövuorot.

Torstaina noudatetaan useilla paikkakunnilla sunnuntailiikenteen aikatauluja. Perjantaina ajetaan pääsääntöisesti arkiliikenteen vuorot.

Helatorstai on kristillinen juhla, jota vietetään 40 päivää pääsiäisestä Jeesuksen taivaaseen astumisen muistoksi.
 

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.