Helleraja on rikkoutunut lauantaina eri puolilla Suomea

Lämmin kesäinen sää hellii suomalaisia eri puolilla maata.

Esimerkiksi Porissa, Oulussa ja Ylivieskassa on ylitetty tänään helleraja. Porissa mittari oli kivunnut jo puolenpäivän jälkeen 25,5 asteeseen ja Oulussakin 25,1:een, Ilmatieteen laitos kertoi Twitterissä. Monin paikoin Suomea lämpötila on noussut 22–24 asteen lukemiin.

Kuopiossa eri mittauspisteillä on mitattu 23 asteen lämpötiloja. Maaningalla ja Varkaudessa lämpötilat ovat kivunneet hieman sitäkin korkeammaksi.

Aivan pohjoisessa on selvästi viileämpää, vain noin kuusi astetta, käy ilmi Ilmatieteen laitoksen sääkartasta.

Helleraja rikkoutui Suomessa tänä vuonna ensimmäistä kertaa eilen, kun Porissa lämpötila nousi 25,1 asteeseen Ilmatieteen laitoksen mittauspisteellä rautatieasemalla.

Päivystävä meteorologi Niko Tollman kertoi tuolloin, että hellerajan ylittyminen toukokuun alkupuolella on harvinaista muttei täysin poikkeuksellista.

Hellelukemia alkuviikostakin

Sää jatkuu yhtä kesäisenä vielä lähipäivinä. Sekä huomenna että maanantaina ainakin maan etelä- ja keskiosissa lämpötila noussee hellelukemiin.

– Ylimmillään lämpötila voi kohota noin 27 asteeseen, päivystävä meteorologi Nina Karusto ennustaa.

Sää jatkunee lämpimänä vielä tiistain ja keskiviikonkin, vaikkakin niin pitkälle ulottuvat ennusteet ovat epävarmempia. Käänne epävakaampaan suuntaan tulee loppuviikosta.

Karuston mukaan torstainakin lämpötila voi nousta vielä yli 20 asteen, mutta sää muuttuu kuurosateisemmaksi.

– Viimeistään perjantaina viilenee.