Helleraja rikottu yli 20 mittausasemalla – päivän ennätys yli 27 astetta

Hellerajat ovat paukkuneet rikki sunnuntain aikana yhteensä 21 eri mittausasemalla, kertoo Ilmatieteen laitos. Päivän lämpöennätys tehtiin Porin rautatieasemalla, jossa mittari kohosi 27,2 asteeseen kuudelta illalla.

Aiemmin iltapäivällä huippulämmöt mitattiin Pohjois-Pohjanmaalla Ylivieskan lentoasemalla, jossa mittari oli noussut 26,8 asteeseen kolmen jälkeen iltapäivällä. Hellerajoja on rikottu laajalti Länsi-Suomessa Pohjois-Pohjanmaan eteläosista Turun korkeudelle.

Lähipäivinä sään odotetaan jatkuvan lämpimänä, mutta maanantaina maan etelä- ja keskiosiin leviää sadekuuroja ja myöhemmin viikolla myös ukkosen mahdollisuus kasvaa. Keskiviikkona ukkosta on odotettavissa myös pääkaupunkiseudulle.

Kuuman ja kuivan kelin vuoksi maassa on syttynyt useita pieniä maastopaloja sunnuntaina. Metsäpalovaroitukset ovat voimassa lounaisrannikolla Satakunnassa, Varsinais-Suomessa ja Uudellamaalla sekä Ahvenanmaalla. Suuressa osassa Lappia on voimassa ruohikkopalovaroitus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Taloussanomat: Elisan puhelinmyyjät valehtelivat asiakkaille järjestelmällisesti

Kokkolan kuohuntaa herättäneet siniketut eivät lähde ainakaan tänä viikonloppuna Kiinaan

Valtakunnansovittelijalle poikkeuksellisen kovaa kritiikkiä – työntekijäleiristä väläytellään jo toiveita sovittelijan vaihtamisesta

Presidentti Halonen epäilee Haaviston toimien tutkintaa presidenttipeliksi

IS: Joukko Elisan puhelinmyyjistä kauppasi nopeampia laajakaistoja keksityillä ongelmilla –  "Suomeksi sanottuna myyjä on valehdellut"

Ajokeli on tänään erittäin huono osassa maata – taivaalta tihkuu lunta tai räntää

Elinikään vaikuttavat geenit, ympäristötekijät sekä sattuma

Maahanmuuttovirasto ei tutki turvapaikka-asiaa jatkohakemuksissa yhtä laajasti kuin ensimmäisellä kerralla – syynissä ovat kuitenkin rikokset ja kotimaahan matkustelu

Afganistanilainen Mojtaba Asghari, 21, sai juuri peruskoulun päättötodistuksen ja aikoo hakea Suomen kansalaisuutta – vuonna 2015 tulleista turvapaikanhakijoista yli 9000 voi nyt hakea lupaa jäädä Suomeen pysyvästi

Kansa soisi kunta-alan hoitajille ja siivoojille palkankorotuksen

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.