Hellettä riittänee ainakin ensi viikon lopulle

Hellejakso jatkunee Suomessa ensi viikon lopulle, arvioidaan Ilmatieteen laitoksella. Ainakaan vielä ei ole aihetta puhua poikkeuksellisesta helteestä.

– Ei tällainen hellejakso ihan jokavuotista ole, mutta ei mitenkään poikkeuksellistakaan – ei ainakaan heinäkuun osalta. Esimerkiksi kesä 2014 oli helteinen myös Pohjois-Suomessa, sanoo päivystävä meteorologi Oskari Rockas.

Lähipäivinä sää lämpenee, ja suunta on sama keskiviikon paikkeille asti.

– Hellettä näyttää riittävän pitkälle ensi viikon loppuun asti. Voimakkain hellejakso on juuri keskiviikkoon asti, mutta keskiviikko ei välttämättä ole helteen loppu, kertoo Rockas.

 

Maanantai on trooppinen

 

Sunnuntaille ennustetaan vielä hieman lauantaista lämpimämpää ja maanantaille suorastaan trooppiseksi luonnehdittua säätä. Päivän ylimpien lämpötilojen odotetaan alkuviikon aikana nousevan monin paikoin ainakin 30–31 asteen paikkeille. Tuuli on heikkoa.

Kuopion seudulle Ilmatieteen laitos lupaa sunnuntaina noin 28 asteen lämpötilaa, ja maanantaina elohopea voi nousta lähelle 30:a astetta.

Keskiviikon jälkeen sää näyttäisi hieman viilentyvän lähinnä Etelä-Suomessa, mutta hellelukemia on luvassa edelleen. Viikon loppupuolella voi syntyä sade- ja ukkoskuuroja.

– Kuurot ovat aika pienialaisia, joitakin millimetrejä paikallisesti. Maanantai ja tiistai taas näyttävät tosi kuivilta, sanoo Rockas.

 

Helle tuo jo varoituksia

 

Suuressa osassa Suomea on voimassa varoitus tukalasta helteestä. Sellaista on odotettavissa maan etelä- ja keskiosassa, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa.

Varoitus on suunnattu riskiryhmille, kuten vanhuksille, lapsille sekä sydän- ja verisuonitauteja sairastaville. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kehottaa hakeutumaan viileisiin paikkoihin, välttämään raskasta fyysistä ponnistelua sekä juomaan riittävästi. Riittävä määrä on yleensä noin 1–1,5 litraa vettä päivässä, mutta helteellä kannattaa juoda ainakin muutama lasillinen enemmän.

Myös metsäpalovaroitus on voimassa monin paikoin.

– Kun tulee lisää kuumaa ja kuivaa, niin metsäpalovaroitus varmaan laajenee koko Suomeen, sanoo Rockas.