Helsingin Sanomat lopetti euroehdokas Sounio-Ahtisaaren värssyt

Helsingin Sanomat on lopettanut kokoomuksen eurovaaliehdokas Lisa Sounio-Ahtisaaren ilmoitusten julkaisemisen Henkilökohtaista-palstalla. Asiasta kertoo Sounio-Ahtisaaren tukiyhdistys.

Brändiasiantuntija ja yrittäjä on kirjoittanut omintakeisia runoja palstalle osana vaalikampanjaansa. Runoissa on käsitelty Suomen taloutta, työllisyyttä ja isänmaallista identiteettiä.

Helsingin Sanomissa ymmärrettiin asiakaspalautteen jälkeen, että Sounio-Ahtisaaren ilmoituksissa oli kyse mainonnasta. Tuolloin hänelle ilmoitettiin, ettei ilmoitusta voida julkaista perheilmoittelupalstalla. Sounio-Ahtisaaren vaali-ilmoittelulle tarjottiin vaihtoehtoista ilmoituspaikkaa.

Henkilökohtaista-palstalla ilmoittelu on huomattavasti halvempaa kuin muualla lehdessä. HS:n mukaan Sounio-Ahtisaaren runoista on tullut jonkin verran palautetta lukijoilta.

Tukiyhdistyksen mukaan Turun Sanomat esti värssyt henkilökohtaisille ilmoituksille varatulla palstalla jo viikko sitten. Turun Sanomien mukaan lehti ei ole julkaissut yhtään runoa, sillä henkilökohtaisille ilmoituksille varattu palsta ei ole tarkoitettu vaali-ilmoittelulle. Ehdokkaalle on tarjottu mahdollisuutta julkaista runojaan normaaleina vaali-ilmoituksina.

Sounio-Ahtisaari sanoo halunneensa runoilullaan nostaa kepeällä tavalla esiin vakavia ongelmia, kuten työelämän epävarmuuden, syrjäytymisen ja kotimaisen työn arvostuksen laskun.

Vappuvärssyssä kehotettiin suosimaan kotimaista ruokaa: "Vaik olen pressan miniä/En ole päästäni pimiä/Juhlithan kevättä kunnolla/mut puhtaalla/omallatunnolla/Syö juo suomalaista/kohtuudella nautintoja/maista!"