Helsingissä ja Porkkalassa muistettiin Venäjän voitonpäivää

Helsingissä ja Porkkalassa järjestettiin tiistaina kulkueita Venäjän voitonpäivän kunniaksi. Komisario Henri Helminen Helsingin poliisista kertoo, että Töölössä kulkeneeseen marssiin osallistui noin 70 ihmistä. Helminen sanoo, että kulkue sujui rauhallisesti, eikä siitä ollut haittaa liikenteelle.

Kulkueen järjestäjäksi oli etukäteen kerrottu suomalais-venäläinen yhdistys Rufi.

Lisäksi Venäjän suurlähetystö kertoi, että Porkkalassa pidettiin muistotilaisuus Neuvostoliiton entisen merisotilastukikohdan alueella, jossa sijaitsee muistomerkki.

Suomessa asuvien venäläisten järjestöjen koordinaationeuvosto järjesti muistomerkin vieressä kulkueen sekä hiljaisen hetken, joihin osallistui suurlähetystön mukaan yli 50 ihmistä.

Natsi-Saksan antautumisesta on kulunut 72 vuotta.

Marsseja järjestettiin eri puolilla Eurooppaa.