Helsingissä marssittiin vanhusten puolesta

Helsingissä marssittiin eilen vanhusten ja eläkeläisten puolesta. Mummo pappa walk -mielenilmauksessa nostettiin esille esimerkiksi vanhustenhoidon epäkohtia. Marssijat olivat huolissaan muun muassa siitä, miksi vanhuspalvelulakiin ei saada kirjattua henkilöstömitoitusta. Myös laitoshoitopaikkojen määrä ja laatu mietityttivät mielenilmaukseen osallistuneita.

Tapahtumaan oli kutsuttu eläkeläisten omaisia, eläkeläisjärjestöjä ja ammattiliittoja.

Poliittisesti sitoutumaton kulkue lähti Kampin palvelukeskuksen edustalta ja eteni lähellä sijaitsevan eduskuntatalon eteen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.