Herättäjäjuhlille kaikki ovat tervetulleita

Seinäjoella tänä viikonloppuna pidettävien herättäjäjuhlien järjestäjät korostavat, että kyseessä on tavallisten ihmisten juhla.

- Uskonnollisten liikkeiden sisällä tapahtuu paljon jaottelua ja karsinointia. Pyrimme tietoisesti välttämään sitä, Seinäjoen herättäjäjuhlien päätoimikunnan puheenjohtaja, kirkkoherra Tapio Luoma sanoo.

Pyrkimyksestä kertoo myös juhlien tämänvuotinen tunnuslause, sallikaa lasten tulla . Järjestäjien mukaan kyse on siitä, että kaikki ovat tervetulleita, ilman ehtoja tai vaatimuksia.

Kuopiolainen Riitta Rissanen saapui juhlille perjantaina linja-autolla 80 muun pohjoissavolaisen kanssa. Hän käy herättäjäjuhlilla joka vuosi.

- Olen tykännyt käydä täällä bussilla. Se on niin helppoa, kun joku toinen järjestää kyydin ja majoituksen, Rissanen sanoo.

Savolaiset purkivat laukkunsa ammattikoulun asuntolaan. Asuntolasta väki jatkoi vielä perjantai-iltana aattoseuroille.

Herättäjäjuhlat on körttien suurin vuosittainen tapahtuma. Juhlille odotetaan 30 000 vierasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.