Historiallisen Olavinlinnan muurilla näyttävä tulipalo

Olavinlinnassa syttyi tulipalo lauantai-iltana. Savonlinnassa omassa saaressaan sijaitsevan Olavinlinnan palo rajoittui vanhan linnan piha-alueelle eikä palo levinnyt linnan sisätiloihin.

Palo syttyi linnan eteläisen muurin korjaustyömaalla. Se havaittiin kello 18:n jälkeen.

Korjausta varten muurille oli pystytetty työtasoja. Pelastuslaitoksen mukaan työtasot olivat tulessa ja ne jouduttiin sammuttamaan vesisuihkuilla.

Palo tuhosi osan puisista työtasoista, mutta itse telineiden rungot olivat metallisia. Palossa vaurioitui myös joitakin työmaatarvikkaita.

Kukaan ei ole loukkaantunut palossa eikä palo päässyt leviämään muualle. Etelä-Savon pelastuslaitoksen mukaan mitkään linna-alueen varsinaiset historialliset rakenteet eivät vaurioituneet palon takia.

Paloa ei epäillä tahallaan sytetyksi. Ensitietojen mukaan palo alkoi mahdollisesti työmaan lämmityslaitteista.