Hollanden kampanjapäälliköstä valtiovarainministeri

Ranska on saanut sosialistisen hallituksen, jonka riviministereissä on yhtä monta miestä ja naista.

Näin presidentti Francois Hollande toteutti yhden vaalilupauksistaan, sillä hän oli luvannut jakaa ministeripostit tasan miesten ja naisten kesken.

Uuden hallituksen merkittävimmät ministeripaikat ovat kuitenkin miehillä. Valtiovarainministeriksi Hollande nimitti vaalikampanjansa päällikön Pierre Moscovicin, 54, ja ulkoministeriksi nousi Laurent Fabius, 65.

Fabius on ministereistä kokenein, sillä hän on hoitanut useita ministerisalkkuja sosialistien edellisellä valtakaudella. Vuosina 1984-1986 hän toimi presidentti Francois Mitterrandin pääministerinä.

Hallituksessa on pääministeri Jean-Marc Ayraultin lisäksi 34 ministeriä eli kaksi enemmän kuin Nicolas Sarkozyn aikana.

Uuden hallituksen on määrä kokoontua ensimmäisen kerran jo tänään.