Hornet-lentäjä laskeutui happiongelmien vuoksi

Ilmavoimien Hornet-hävittäjä joutui laskeutumaan Ouluun maanantai-iltana sen jälkeen, kun koneen lentäjällä oli ilmennyt vähentyneen hapensaannin oireita.

Laskeutuminen puoli yhdeksän maissa Oulun lentokentälle onnistui pelastuslaitoksen mukaan normaalisti.

- Hornetin ohjaaja oli havainnut lieviä hapenpuutteen oireita. Ohjeiden mukaan tällöin tehtävä aina keskeytetään ja kone laskeutuu, kertoi Ilmavoimien tiedottaja Laura Kaipainen STT:lle.

Hänen mukaansa vastaavia tilanteita sattuu "silloin tällöin".

- Kone laskeutui ilman ongelmia. Toinen Hornet saattoi laskeutuvaa konetta, mikä sekin kuuluu ohjeistukseen, Kaipainen täydensi.

Vähentynyttä hapensaantia kutsutaan hypoksiaksi. Se voi johtaa tajuttomuuteen.

Hypoksian mahdollisia syitä on esimerkiksi suuri korkeus lennettäessä.