Hovioikeus käsittelee Pohjoismaisen vastarintaliikkeen lakkauttamisen ensi syksynä

Turun hovioikeuden mukaan Pirkanmaan käräjäoikeus oli toimivaltainen käsittelemään kanteen Pohjoinen perinne ry:n lakkauttamiseksi.

Pirkanmaan käräjäoikeus käsitteli viime vuonna poliisin nostaman kanteen uusnatsien Pohjoismaisen vastarintaliikkeen, sen nettikaupan ja lehden lakkauttamiseksi niin, että samalla kertaa käsiteltiin myös Pohjoinen perinne ry:tä koskeneet vaatimukset.

Hovioikeus totesi, että käräjäoikeus oli toimivaltainen asiassa eikä hovioikeuden ratkaisuun voi hakea muutosta.

Lisäksi hovioikeus päätti, että vastarintaliikkeen lakkauttamista vastustavat varsinaiset valitukset käsitellään hovioikeudessa järjestettävässä pääkäsittelyssä, ei pelkästään kirjallisesti.

Pääkäsittely järjestetään todennäköisesti ensi elokuussa. Asia varmistuu myöhemmin.

Pirkanmaan käräjäoikeus määräsi Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen toiminnan lakkautettavaksi viime vuoden marraskuussa. Lakkautuspäätös koskee myös Pohjoinen perinne ry:n toimintaa sekä PVL:n suoria tai välillisiä alueosastoja.

Lakkautuspäätöksistä valitettiin hovioikeuteen eikä päätöksiä laiteta valituksen käsittelyn aikana täytäntöön. Käytännössä Pohjomainen vastarintaliike voi jatkaa toimintaansa Suomessa ensi syksyyn, jolloin hovioikeus antaa asiassa oman ratkaisunsa asian jatkosta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Oikeus päätti lakkauttaa uusnatsien Pohjoismaisen vastarintaliikkeen

Uusnatsit levittivät mainoksiaan pylväisiin, huoltoasemille ja kirjastoihin

Pohjoismaisen vastarintaliikkeen Suomen osasto on kutsunut johtonsa todistajiksi

Uusnatsit palkitsivat Asema-aukion rajun pahoinpitelyn tekijän

Kanne: Uusnatsit liittyvät kaasuhyökkäykseen, poliisin pahoinpitelyyn ja useisiin katutappeluihin

Poliisihallitus haluaa lakkauttaa uusnatsien alaosastot ja myös verkkokaupan