Hovioikeus kovensi tuomiota 5,5 vuodella

Itä-Suomen hovioikeus korotti juankoskelaisen 29-vuotiaan Kari Lillisen vankeustuomion 3,5 vuodesta 9 vuoteen vankeutta. Hovioikeus katsoi miehen syyllistyneen tappoon viime vuoden lokakuussa Kuopion Petosella.

Käräjäoikeus tuomitsi aikanaan miehen laittoman uhkauksen yhteydessä aiheutetusta törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä seitsemästä muusta rikoksesta. Käräjäoikeuden mukaan oli mahdollista, että uhri, kolmekymppinen kahden kouluikäisen lapsen äiti, olisi itse vaikuttanut tekoon tarttumalla miehen käteen, kun tämä piti uhkailun vuoksi veistä naisen kaulalla.

Hovioikeuden mukaan tilanne oli tappo, sillä veitsi upposi naisen kaulaan ainakin 7,5 sentin syvyyteen tilanteessa, jossa Lillinen piti sahateräistä veistä naisen kaulalla saadakseen tämän lähtemään asunnosta.

Nainen oli yli neljän promillen humalassa ja jo aiemmin sammunut palveluasuntoon, jossa nelihenkinen porukka oli juopottelemassa.

Teon jälkeen Lillinen soitti hätäkeskukseen ja kertoi naisen surmanneen itsensä. Hovioikeuden mukaan tämä osoitti miehen puheiden menneen ristiin moneen kertaan tapahtumien kulusta.

Asunnon haltija, yli 70-vuotias nainen oli niin humalassa, ettei hänen muistikuvistaan ollut apua poliisikuulusteluissa. Toinen asunnossa ollut mies muisti surmaajan jo aiemmin lyöneen uhriaan.

Hovioikeuden mielestä miehen syyllisyydestä tappoon ei jäänyt varteenotettavaa epäilyä.

Käräjäoikeuden tuomiosta hovioikeuteen valituksen olivat tehneet syyttäjän lisäksi uhrin lapset.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.