Huijauskirjeiden vyöry saapui Suomeen: Vastaamalla voi saada tuhansien eurojen laskun

Kuopiolaisen Caravan Larvanto Oy:n toimitusjohtaja Pertti Larvanto yllättyi saadessaan pari viikkoa sitten virallisen näköisen kirjeen Saksasta. Englanninkielisen kirjeen lähettäjä oli European Business Number (EBN).

Kirjeessä pyydettiin Larvantoa lähettämään mukana tulleella kaavakkeella paluupostissa muun muassa yrityksensä y-tunnus. Larvanto luki kirjeen onnekseen huolellisesti ja huomasi, että ilmoittamalla y-tunnuksensa ja allekirjoittamalla rekisteröintilomakkeen yritys sitoutuu perustietojen ilmoittamisen sijaan tilaamaan 890 euron vuosihintaan markkinapaikan verkkoportaalista. Lasku nousee lopulta vähintään 2670 euroon, sillä määräaikainen tilaus kestää kolme vuotta ja jatkuu sen jälkeenkin ilman erillistä irtisanomista. Kolmen vuoden määräajan jälkeen irtisanominen on periaatteessa mahdollista kirjeitse, silloinkin kolmen kuukauden varoajalla.

– Vuosia sitten tuli vähän vastaavanlainen huijaus faksilla. Silloin siihen piti vastata vain kyllä tai ei. Vastasin ei, mutta muutaman viikon päästä tulikin lasku, että olen tilannut heiltä jotain. Kiikutin sen saman tien poliisilaitokselle ja ilmoitin lähettäjälle, että tästä tehdään rikosilmoitus. Silloin se tapaus kuivui meidän osaltamme, Larvanto muistelee.

Hän painottaa, että nyt postissa tullut kirje oli erittäin hyvin laadittu.

– Mutta oli huijaus heti ajatuksissa, vaikka edellisestä oli jo vuosia aikaa.

Pertti Larvanto on yksi lukuisista huijauskirjeen saaneista. Kuva: Olli Herranen
 

Pertti Larvanto on yksi lukuisista huijauskirjeen saaneista.

Larvanto ei ole ainoa EBN:n huijauskirjeen kohteeksi joutunut. Suomen Yrittäjistä kerrotaan, että EBN:n lähettämät kirjeet ovat saapuneet Suomeen suoranaisena vyörynä.

Suomen Yrittäjät kertoo useiden yrittäjien ottaneen yhteyttä samaisten huijauslaskujen vuoksi. Yksittäisille yrittäjille on tullut sähköpostitse jo useita EBN:n kirjeitä, mutta viime viikon puolivälissä monille tipahti postiluukusta kirje, jonka on mainittu olevan ”viimeinen muistutus”.

Myös Savon Yrittäjien toimitusjohtaja Arto Nykänen on saanut tällä viikolla epätietoisilta yrittäjiltä puhelinsoittoja outoihin kirjeisiin liittyen.

– Niitä (huijauskirjeitä) on tullut selvä rypäs Pohjois-Savonkin alueelle. Eihän ne tarvitse kuin yhden tuhannesta, niin saavat jo isot rahat, Nykänen huomauttaa.

Hän painottaa kirjeen olevan täyttä huijausta, johon ei saa reagoida.

– Kirje pitää laittaa vain äkkiä roskikseen, sitä ei tarvitse edes reklamoida, se on niin huuhaata.

Nykäsen tietoon ei ole tullut yrittäjiä, jotka olisivat vastanneet kirjeisiin.

– Minuun ei ole ollut yhteydessä kukaan. En tiedä yritetäänkö sitten piilottaa haavoja, hän pohtii.

EBN:n kirjeet eivät uusi ilmiö, kyse on pikemminkin huijauksen uudelleen aktivoimisesta.

Metsänhoitoyhdistys Keski-Suomi kertoi kaksi vuotta sitten, että joillekin alueen metsänomistajille oli lähetetty kirjeitä European Business Numberin toimesta. Tuolloin vuoshinta "tilaukselle" oli 480 euroa.

Tilikeskus-Yhtiöt puolestaan varoitti asiakkaitaan samaisesta huijauksesta viime vuonna. Silloin "palvelun" vuosihinnaksi oli määritelty 677 euroa.

– Tässä on ollut nyt varmaan indeksikorotus, Larvanto nauraa nousseille hinnoille.