Sotatoveri ampui veteraanin kesken juhlan – uusi kirja kertoo veriteon taustat

Etulinjassa taistelleitten rintamamiesten sota ei päättynyt syyskuun 4. päivän 1944 välirauhaan tai huhtikuun 27. päivään 1945, jolloin saksalaiset vetäytyivät Käsivarresta. Sodan kokemukset ovat seuranneet veteraaneja elämän loppuun saakka.

Pyhäjärveläisen Tauno Jääskeläisen kohdalla se tapahtui kesäkuun 28. päivän illalla 1969 Kuopiossa, kun oman pitäjän mies ja sotatoveri ampui hänet pistoolilla kaupungissa pidetyn kaksipäiväisen veteraanijuhlan yhteydessä.

Veteraanijuhlilla tuhannet entiset rintamamiehet läksivät ensimmäistä kertaa vaatimaan sosiaalisten olojensa kohentamista. Yhden veteraanin väkivaltainen äkkikuolema nousi kuitenkin ykkösuutiseksi.

”Miestappo hiljensi veteraanien juhlan”, julisti Savon Sanomat mustin kirjaimin etusivullaan seuraavan päivän aamuna ja kertoi yksityiskohtaisesti kuvien kera, nimiä kaihtamatta, miten kaikki oli tapahtunut.

Isänsä taistelujen tietä kuvannut Rauno Jääskeläinen kuittaa tuon kauniin kesäillan traagisen tapahtuman lyhyesti teoksessaan Taisteluosasto Susi. Kirjan sivuilta käyvät kuitenkin vaiheittain ilmi ne syyt, jotka veritekoon johtivat.

Jatkosodan alkuvaiheet vuoden 1941 juhannuksesta vuodenvaihteeseen eivät olleet mitään paraatimarssia Äänislinnaan tai Karhumäkeen, vaan vaativat runsaasti uhreja ja repivät myös sotilaiden välejä, jos kaikki ei mennyt kohdalleen.

Tauno Jääskeläisen ja hänen ampujansa välillä näitä välikohtauksia oli useita. Rauno Jääskeläisen kuvaama ampuja tuo mieleen Kalevalan surullisen hahmon Joukahaisen, josta ei ole oikein mihinkään oikeitten miesten töissä. Ensimmäisen kerran hän yrittää ottaa Jääskeläisen ja tämän asetoverin jo heti rintamalla Karhumäen suunnalla.

Tauno Jääskeläinen ja hänen pyhäjärveläiset sotatoverinsa kävivät jatkosodan hyökkäysvaihetta JR 6:n riveissä. Komentajansa majuri Sulo V. Suden mukaan sitä kutsuttiin Taisteluosasto Sudeksi. Muissa yksiköissä koukkauksiin erikoistunutta ja ronskein ottein sotinutta yksikköä puhuteltiin ”hulluina kuutosina”.

Rauno Jääskeläinen kertoo tarkasti isänsä yksikön taistelupaikat ja tappiot, mutta miesten puheet hän on joutunut tietenkin sommittelemaan omasta päästään.

Ärräpäitä riittää ja sukupuoliasioistakin puhutaan yhtä suoraan kuin Antti Heikkisen kohua herättäneessä Pihkatappi-näytelmässä.

Karuilla puheillaan sotilaat päästelivät pois paineitaan, ja hyvä muistaa sekin, etteivät sotakirjat ole lastenkirjallisuutta.

Hyökkäyksen kärkeen komennettuina pyhäjärveläiset menettivät keskimääräistä enemmän miehiä. Pitäjän todellinen surun päivä oli heinäkuun 15. päivä 1941, jolloin Ristisalmen taistelussa vanhan itärajan tuntumassa kaatui peräti kuusitoista. Vastapuolella taisteli Neuvostoliittoon paenneista kommunisteista ja inkeriläisistä koottu suomalaisyksikkö JR 52 suomalaisen kapteeni Katajan johdolla.

Väinö Linnan Tuntemattoman sotilaan tavoin taisteluosasto Sudenkin riveistä löytyy purnareita ja pelkureita yhtä lailla kuin nuorista pojista miehiksi varttuvia tai jopa hullunrohkeita sotureita. Oma lukunsa on pyhäjärvisten sotapappi Vihantola, joka kulkee pelotta etulinjan miesten mukana ja ottaa kerran jopa kymmenkunta venäläistä sotavankia – ilman asetta.

Äänislinnan valtaus jäi ”hulluilta kuutosilta” väliin, mutta sen sijaan heidät lähetettiin valtaamaan Äänisen rannoilta pohjoisempia Kontupohjaa ja Karhumäkeä. Äänislinnaan suomalaiset ehtivät jo reilussa kolmessa kuukaudessa, lokakuun 1941 alussa. Karhumäen suunnalla sotatöitä jatkettiin ankarasti vielä jouluun saakka paljolti siksi, että Puna-armeija sijoitti suomalaisia vastaan toisia suomalaisia. Jos oli kova punakapteeni Katajan JR 52, vielä enemmän nimeä sai punamajuri Vallin komentama, 126. divisioonaa kuulunut rykmentti.

Taisteluosasto Suden joulu oli rauhaisa Karhumäessä, mutta heti vuoden vaihduttua oli vielä edessä yksi Karhumäen suunnan verisimmistä taisteluista. Puna-armeija lähti valtamaan yhden divisioonan voimin takaisin Karhumäkeä Äänisen ylitse. Rohkeus palkitaan, mutta uhkarohkeus on kuolemaksi: pyhäjärviset ja muut mukana olleet tuhosivat koko divisioonan avoimelle jääkentälle. Tauno Jääskeläisen osuus tästä oli yksi konekiväärin panoslaatikko oli 500 patruunaa.

Sotakuvausten lomaan Rauno Jääskeläinen tuo myös pyhäjärvistä siviilinäkökulmaa poiminnoilla Multalan perheen kirjeenvaihdosta. Rintamamiehen poikana ja vanhempien miesten juttujen kuunnelleena Jääskeläinen ei turhia tunnelmoi tai tulkitse, vaan kertoo asiat niin kuin ne tavallisista ihmisistä näyttivät ja tuntuivat.

Rauno Jääskeläinen:

Taisteluosasto Susi

Kustannusosakeyhtiö Revontuli 2015