Huumekauppaa kaupungin avustuksella

Kuopiolaisen vapaaehtoisjärjestön johtajiston epäillään käyttäneen Kuopion kaupungin maksamia avustusrahoja yritykseen hankkia huumausaineita.

Yhdistyksen puheenjohtaja ja toiminnanjohtaja saivat maanantaina Pohjois-Savon käräjäoikeudessa syytteet törkeästä huumausainerikoksesta.

Syyttäjän mukaan kaksikko oli ostamassa yhdistyksen tililtä nostetuilla rahoilla amfetamiinia viime helmikuussa.

Kauppa keskeytyi, kun poliisi otti kiinni myyjän sekä ostajat.

Kuopion kaupungin tälle vuodelle päätetty avustussumma on runsaat 21000 euroa.

Tiliotteiden mukaan yhdistykselle maksettiin ensimmäisenä eränä helmikuussa 9000 euroa.

Toiminnanjohtaja nosti seuraavana päivänä tililtä 5000 euroa, jotka hänellä oli hallussaan, kun poliisi pidätti hänet.

Esitutkinnassa ja käräjäoikeudessa mies myönsi noston.

Hänen mukaansa rahat eivät olleet tarkoitettu uuden huume-erän ostoon, vaan summasta 4000 euroa oli tarkoitus käyttää kaksikon vanhojen huumevelkojen maksuun.

Mies kertoi esitutkinnassa, että aikomuksena oli maksaa rahat takaisin yhdistykselle.

Syyttäjän mukaan on epäuskottavaa, että miehet olisivat saaneet 4000 euron arvosta amfetamiinia velaksi.

Puheenjohtaja kiisti oikeudessa edes tienneensä toiminnanjohtajan rahojennostosta. Hän myös kiisti olleensa velkaa huumeista.

Rahannosto on poliisitutkinnassa epäiltynä kavalluksena.

Kuopion kaupungilla yhdistyksen avustuksista vastaa hyvinvoinnin palvelualue.

Johtaja Heli Norjan mukaan yhdistykselle ehdittiin maksaa tämän vuoden avustuksesta 11000 euroa. Kaupunki sai tietää yhdistykseen liittyvistä rikosepäilyistä "muutama viikko sitten".

–Tämä tuli meille täytenä yllätyksenä ja hirveänä järkytyksenä.

Käräjäoikeus antaa jutussa tuomionsa 21. kesäkuuta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.