Huumekuski lipsahti kesärenkailla ojaan

Poliisi aikoi pysäyttää henkilöauton tarkastusta varten puoli kuuden aikaan tiistai-iltana Mikkelissä, kun auto lähtikin karkuun.

Auto pakeni poliisia Tuppuralankadulta Juvantielle ja Pieksämäentielle. Kuljettaja kaahasi poliisia karkuun viidenkympin alueella kahdeksaakymppiä. Autossa oli alla kesärenkaat.

Siellä auto suistui ojaan ja kuljettaja pakeni juoksemalla metsään. Mies löytyi poliisikoiran avustuksella lähistöltä Huusharjusta.

Huumeiden pikatesti näytti positiivista amfetamiinille. Lisäksi hän oli menettänyt ajo-oikeutensa aikaisemmin.

Poliisi epäilee miestä törkeä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.