IAEA:n apulaisjohtaja Tero Varjoranta erosi tehtävästään

Kansainvälisen atomienergiajärjestö IAEA:n suomalainen apulaisjohtaja Tero Varjoranta on eronnut tehtävästään. IAEA ei ole kertonut syytä Varjorannan lähtöön.

Varjorannan ero osuu herkkään aikaan, sillä aiemmin tällä viikolla Yhdysvallat ilmoitti vetäytyvänsä Iranin ydinsopimuksesta, mikä asetti sopimuksen tulevaisuuden vaakalaudalle. Varjoranta on johtanut IAEA:n tarkastusyksikköä ja hän oli mukana Iranin ydinsopimuksen neuvotteluissa.

IAEA:n verkkosivuilla olevasta varapääjohtajien esittelystä Varjorannan tiedot on jo poistettu. Tilalle on nostettu hänen seuraajansa tiedot.

Varjoranta on toiminut tehtävässään vuodesta 2013. Hän on entinen Säteilyturvakeskuksen pääjohtaja.

YK:n atomienergiajärjestö IAEA työskentelee ydinteknologian turvallisen ja rauhanomaisen käytön edistämiseksi. Järjestö pyrkii myös estämään ydinaseiden leviämisen. Se muun muassa valvoo Iranin ydinsopimuksen noudattamista. Järjestö perustettiin vuonna 1957.

Suomessa asiasta kertoi ensin Helsingin Sanomat.