IL: Fontanellasta löytyi legionellabakteeria

Fontanellan kylpylän porealtaasta on löytynyt legionellabakteeria, kertoo Iltalehti. Bakteeria oli löytynyt viime perjantaina.

Allas on nyt tehokloorattu ja puhdistettu. Siilinjärven terveystarkastaja Susanna Haatainen kertoo lehden haastattelussa löydön olevan harvinainen. Terveysvaikutuksia Siilinjärvellä ei ole kuitenkaan havaittu.

– Pitoisuus oli sen verran pieni, ettei ole tarpeen sulkea kylpylää. Tiedossa on, että jos on korkeat pitoisuudet vedessä, joka pääsee hengitysteihin, on sillä taudinaiheuttamiskyky. Keuhkokuumeesta puhutaan vakavammillaan.

– Koska kyse on vakavasta taudinaiheuttajasta, asia pitää seurata loppuun asti.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan legionellat ovat bakteereja, joita esiintyy pieniä määriä makeissa luonnon vesissä ja maaperässä. Legionellabakteerit voivat lisääntyä vesijärjestelmissä ja kulkeutua aerosolien mukana hengitysilmaan.

Legionella voi aiheuttaa ihmiselle infektiotaudin jota kutsutaan legionelloosiksi. Itämisaika tartunnasta ensioireisiin on 2─10 vuorokautta. Taudinkuva voi vaihdella oireettomasta infektiosta vaikeaan keuhkokuumeeseen, jota kutsutaan myös legioonalaistaudiksi.

Legionellojen aiheuttamat joukkosairastumiset ovat liittyneet hotellien, sairaaloiden, risteilylaivojen ja yleisötapahtumien vesi- ja ilmastointijärjestelmiin.

Savon Sanomat ei ole tavoittanut Fontanellan toimitusjohtajaa Johanna Lamminahoa kommentoimaan.