IS: Aurinkokuningas ajokieltoon – toimii Vuosisadan Liikenneteko -kampanjan kummina

Jääkiekkolegenda Juhani Tamminen on asetettu ajokieltoon, kertoo Ilta-Sanomat.

Tamminen kertoo lehdelle reklamoineensa asiasta poliisilaitoksella. Tammisen mukaan polisin tiedot eivät ole oikeita. Tammisen mukaan ajokielto määrättiin, koska hänelle oli kertynyt määräajassa liikaa ylinopeuksia.

– Äärimmäisen minimaalisia ylityksiä. Välähdyksiä kameroissa, "Aurinkokuningas" kertoo Ilta-Sanomissa.

Tamminen toimii tänä vuonna yhtenä Vuosisadan Liikenneteko -kampanjan kummeista. Kampanjan tarkoitus on parantaa liiukenneturvallisuutta ja liikenteen ilmapiiriä, sekä vähentää kuolemia ja loukkaantumisia liikenteessä.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Ruokavirasto: Raakasuklaan nimeä ei pidä käyttää suklaata myytäessä

Lentojen viivästymisvalitukset yhä kärjessä Kuluttajariitalautakunnassa – pysäköintiin liittyvät valitukset kasvussa uusien sovellusten vuoksi

Taksilupien määrä jopa tuplaantunut isoissa kaupungeissa, mutta samalla hinnat nousivat – "Ei ole näkynyt sitä paljon hehkutettua piilokysyntää, mitä ministeriössäkin lupailtiin"

Käytännöt vegaaniruoan tarjoamisesta päiväkodeissa vaihtelevat eri puolilla maata – Helsingin päiväkodeissa saa vegaaniruokaa, Oulussa ei

Suomi-neidon pää on jäässä mutta varpaita lämmittää – talven pakkasennätys meni uusiksi Utsjoella

Naisten sterilisaatioiden suosio on romahtanut – miehillä taas toimenpiteen suosio on kasvanut

Yhä useamman potilaan lääkereseptin kirjoittaa sairaanhoitaja – jo liki viidelläsadalla oikeus tähän

Palovaroitin ja alkusammutuksen tehnyt isä pelastivat perheen omakotitalon – lapsen leikit aiheuttivat vakavaa vaaraa

Valtiovarainministeri Kulmunilla ei ole taikatemppuja kuntatalouteen – itäradan merkitykselle löytyy ymmärrystä

Mies lähetti Facebook-ryhmään kuvan, jonka väitti esittävän sarjakuristajaa – karmea virhe johti tuomioon kunnianloukkauksesta

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.