Huikea lumikidekuva ikuistettiin postimerkkiin: tänään myyntiin

Taiteilijat Ari Lakaniemi ja Susanna Rumpu halusivat nähdä monta iisalmelaisen Pekka Honkakosken lumikidevalokuvaa ennen kuin idea postimerkistä muotoutui. Idean mukaan ihmisen, joka ei ole koskaan nähnyt lunta, täytyy pystyä kuvan avulla kokemaan, millaista lumi on.

– Postimerkistä tuli mielestäni oikein onnistunut. Siitä välittyy tunnelma juuri sellaisena kuin taiteilijat halusivat, Honkakoski sanoo.

Uusi merkki tulee myyntiin perjantaina.

Posti pyysi häneltä kuvia vanhasta kokemuksesta. Hän kuvasi lumikiteen jo vuoden 2007 kansainväliseen polaarivuoden merkkiin.

Merkki heijastelee valossa kaikkia spektrin värejä kuten aidot jääkiteet. Merkin painamisessa käytettiin uudenlaista kaksoisfoliointitekniikka, jossa folioarkin päälle on painettu holograafinen kalvo.

Honkakoski on kuvannut jääkiteen mikrovalokuvaustekniikalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.