Iisalmelaislähtöinen nainen kadoksissa: tiettävästi samalla jahdilla Dubaista paenneen prinsessan kanssa

Iisalmelaislähtöinen noin 40-vuotias nainen on ollut pari viikkoa kadoksissa ulkomailla. Dubaissa asunut nainen oli ilmeisesti liikkeellä samalla jahdilla Dubain prinsessaksi itseään kutsuvan Sheikha Latifan kanssa. Hänen katoamisestaan on uutisoitu laajalti eri puolilla maailmaa.

Ulkomaalaiset lehdet kertovat, että viimeinen viesti jahdilta on tullut 4. maaliskuuta läheltä Intian Goaa. Latifan ja suomalaisnaisen lisäksi veneessä on ilmeisesti ollut ranskalainen agentti. Latifa oli välittänyt hätäviestin, jossa kertoi kuulleensa aseen laukauksia. Sen jälkeen yhteys kaikkiin henkilöihin on katkennut.

Suomalaisnaisen veli ja muu perhe on kirjoittanut maanantaina pitkän vetoomuksen, joka on julkaistu kansainvälisissä lehdissä. Vetoomuksessa on ilmaistu huoli kadonneesta perheenjäsenestä, ja pyydetty kaikkea mahdollista apua kadonneiden löytämiseksi. Perhe kuvailee viimeisten viikkojen olleen suoraan jokaisen perheen painajaisesta.

Perhe kertoo viestissä, että he eivät ole saaneet yhteyttä naiseen eikä hän ole ollut online enää sen jälkeen, kun Latifa oli lähettänyt hätäviestin. Heillä on varma tieto, että nainen on samalla veneellä prinsessan kanssa.

Latifan on aiemmin kerrottu paenneen Arabiemiraateista paremman elämän toivossa. Hän on ollut tarkkaan valvottu sen jälkeen, kun hän yritti paeta maasta 16-vuotiaana. Latifa on kertonut olevansa pääministeri ja varapresidentti Šeikki Muhammad ibn Rašid Al Maktoumin tytär.

Iisalmelaislähtöinen nainen muutti Lontooseen vuonna 1997 ja Dubaihin vuonna 2001. Vuonna 2010 hän tutustui Sheikha Latifaan ja heistä tuli hyvät ystävät. Suomalainen on toiminut myös prinsessan personal trainerina.

Iltapäivälehtien mukaan Suomen poliisi on mukana kadonneiden tutkinnassa, mutta Suomen ulkoministeriö on asiasta hyvin vaitonainen.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

KRP tutkii suomalaisnaisen suomalaisnaisen katoamista Dubaissa