Ikiaikainen ritarikunta rantautui Kuopioon – merkittävä osa nykyisistä temppeliherroista on suomalaisia

Temppeliherrain ritarikunnan Suomen suurpriorikunta on perustanut Kuopioon oman komentajakuntansa. Ritarikuntaa pidetään maailman toiseksi vanhimpana kansalaisjärjestönä, jolle tulee tänä vuonna ikää jo 900 vuotta.

Populaarikulttuurissa, kuten Dan Brownin kirjoittamassa kirjassa Da Vinci -koodi, temppeliherrat tunnetaan kristillisenä salaseurana. Tämän päivän kansainvälinen temppeliherraritarikunta on kuitenkin sotilaallinen ja kristillinen perinnejärjestö, joka pyrkii edesauttamaan rauhan ja vakauden saavuttamista Lähi-idässä rauhanomaisin keinoin. Järjestön tavoitteisiin kuuluu solmia yhteyksiä yli uskontokuntien rajojen.

Temppeliherrain kansainväliseen järjestöön kuuluu noin 5 000 jäsentä, joista noin 400 on Suomen suurpriorikunnassa. Suomen priorikunta on siten sääntökunnan suurimpia ja on vahvasti mukana järjestön kansainvälisissä hallintotehtävissä. Priorikuntaan kuuluu yhteensä 10 paikallista komentajakuntaa Suomessa ja kaksi Virossa.

Suomessa temppeliherrain toiminnan muodostaa etenkin hyväntekeväisyystyö. Järjestö on tukenut muun muassa Kirkon ulkomaanavun toimintaa ja huumekoirien hankintaa ja koulutusta.

Järjestön juhlallisissa jäseneksiotto- ja ritariksilyöntitilaisuuksissa noudatetaan historiallisia menoja.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.