Ilmailulakko vaikuttaa Finnairilla tuhansien ihmisten matkantekoon

Ilmailualan unionin (IAU) lakon aiheuttamat lentojen perumiset koskevat Finnairilla yli 7 000:ta matkustajaa. Finnairin mediadeskistä kerrotaan, että noin 6 000:een on toistaiseksi oltu yhteydessä. Heille on tarjottu uutta reititystä, tai jos sellaista ei ole löydetty, matkan siirtämistä tai perumista.

Yhteensä Finnair on perunut tältä päivältä noin sata lentoa. Perumiset koskevat kotimaan liikennettä ja suurta osaa Euroopan lentoja.

Yhtiö on perunut jo aamulta muutaman lennon, joiden paluu olisi osunut iltapäivän lakkotunteihin.