Ilmarin tuki ry lahjoittaa 300 000 euroa Itä-Suomen yliopistolle

Itä-Suomen yliopiston Tiedosta hyvä tulevaisuus -tukikampanjan tähänastinen kokonaissumma nousee jo lähes 1,7 miljoonaan euroon, kun Ilmarin tuki ry lahjoittaa 300 000 euron summan.

– Ilmarin tuki ry:n kehittämisalueisiin kuuluvat pelastus- ja ensihoitopalvelut ovat uudessa tilanteessa tulevan sote-uudistuksen myötä, joten lahjoitus yliopiston lääketieteiden ja farmasian koulutusalalle oli luonteva päätös yhdistyksen hallitukselta. Toimialueensa kautta Itä-Suomen yliopisto on oikea yhteistyötaho, jonka avulla voidaan pitkäkestoisesti hyödyntää kansalaisten ja yritysten Ilmarin tuki ry:lle aikaisemmin lahjoittamat varat, toteaa yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Arto Seppälä tiedotteessa.

– Ilmarin tuki ry:n lahjoitus on jo neljäs lääketieteiden ja farmasian koulutusalan saama lahjoitus meneillään olevan varainhankintakampanjan aikana. Yliopiston tavoitteena on kerätä 6 miljoonaa euroa valtion kolminkertaiseen vastinrahaan oikeuttavia lahjoituksia, ja tämän merkittävän lahjoituksen ansiosta olemme päässeet jo lähes kolmasosaan tavoitteestamme, rehtori Jukka Mönkkönen iloitsee.