Ilmavoimien upseerien syytteet käsitellään erikseen – Ex-komentajat saivat pyyntönsä läpi ja todistajia kuullaan kahdesti

Ilmavoimien upseereihin kohdistuvat sotilasrikossyytteet käsitellään erikseen eikä yhdessä samalla kertaa.

Karjalan lennoston entisen komentajan Markus Päiviön syytteet esimiesaseman väärinkäyttämisestä, palvelusrikoksesta ja kunnianloukkauksesta käsitellään Helsingin hovioikeudessa toukokuun alussa ensimmäisenä osana asiakokonaisuutta.

Seuraavalla viikolla oikeus käsittelee Ilmavoimien komentajan tehtävistä reserviin tällä viikolla siirtyvän Sampo Eskelisen syytteet palvelusrikoksesta tai vaihtoehtoisesti tuottamuksellisesta palvelusrikoksesta.

Syyttäjät pyysivät hovioikeutta käsittelemään syytteet yhdessä. Se olisi tarkoittanut sitä, että esimerkiksi asian todistajat olisi kuultu vain yhden kerran istuntosalissa.

Päiviön ja Eskelisen puolustus vastustivat yhdessä käsittelyä ehdottomasti. Heidän mukaansa syytteissä on kyse eri teonkuvauksista ja eri asioista. Puolustusten jättämien vastausten mukaan syytteiden käsittelyn takia on tarve kuulla samoja todistajia, mutta silloinkin eri kysymyksistä.

Hovioikeus päätti, että asiat käsitellään erikseen. Hovioikeuden mukaan syytteissä on kyse Päiviön harjoituksen aikaisen käyttäytymisen arvioinnista sekä erikseen siitä, miten kenraalimajuri Eskelinen on Päiviön kurinpitoesimiehenä toiminut harjoituksen jälkeen.

Molempia syytteitä varten on erilainen kirjallinen todistelu.

Hovioikeuden ratkaisu tarkoittaa sitä, että osaa todistajista joudutaan kuulemaan kahteen eri otteeseen peräkkäisillä viikoilla Helsingissä joko paikan päällä tai poikkeustapauksessa videoyhteydellä.

Oikeudenkäynti on hyvin poikkeuksellinen sotilasrikosoikeudenkäyntien historiassa viime vuosikymmeniltä, sillä Savon Sanomien tietojen mukaan todistajina kuullaan pääosin everstiluutnantteja ja majureita eli Ilmavoimien upseereita.

Nimekäs kokoonpanoi tuomaroi oikeudenkäynnin

Syytteissä on kyse Päiviön käyttäytymisestä Karjalan lennoston komentajana syyskuussa 2017 Inarin Lemmenjoella, jossa lennosto järjesti sidosryhmätilaisuuden oman henkilöstönsä ja siviilipuolen yritys- ja kuntajohtajien kesken.

Päiviön syytetään simputtaneen sekä alaisiaan että vieraitaan tilaisuudessa.

Tilaisuuden osallistujat ilmoittivat Päiviön käyttäytymisestä heti myös Ilmavoimien johtoon, mutta asiasta käynnistettiin rikostutkinta vasta pari kuukautta myöhemmin.

Syytteet käsittelee ensimmäisenä oikeusasteena Helsingin hovioikeus syytettyjen upseerien korkean virka-aseman vuoksi.

Päiviö siirrettiin tosin keväällä 2018 pois lennoston komentajan tehtävistä erityistehtäviin Ilmavoimien esikuntaan. Eskelinen on ollut lomilla viime viikot ja hän jää reserviin eli käytännössä eläkkeelle tämän viikon jälkeen.

Hovioikeus käsittelee syytteet kokoonpanossa, jossa on hovioikeuden presidentti ja kaksi hovioikeudenneuvosta sekä kaksi sotilasjäsentä. Molemmat sotilasjäsenet ovat maavoimien everstejä ja työtehtäviltään joukko-osastojen komentajan tasoisia. Puolustusvoimat on jo aiemmin nimennyt heidät hovioikeuden sotilasjäseniksi oikeudenkäyntejä varten.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Ilmavoimien upseerien syytteet käsitellään toukokuussa – Simputuksen uhreissa oli useita everstiluutnantteja ja majureita

Karjalan lennoston entinen komentaja simputti kohuharjoitukseen osallistuneita – Osa lähteistä: komentaja aiheutti vaaratilanteen

Lennoston harjoituksen vieraat olivat ammattijohtajia

Ilmavoimien upseerien oikeudenkäynnille etsitään nyt ajankohtaa – oikeuteen kootaan viiden henkilön raati käsittelemään syytteitä

Karjalan lennoston nykyinen komentaja kertoo, millainen sidosryhmäseminaari on jatkossa

Ilmavoimien komentajalle syyte, ettei puuttunut Karjalan lennoston everstin käytökseen ripeästi