Ilmestys nousi takaisin Viitostien varteen

Kuvanveistäjä Pekka Jylhän lehtikullattu kaurispatsas Ilmestys nostettiin torstai-iltapäivänä takaisin paikalleen kalliolle Viitostien varteen.

Vuodesta 2000 saakka ohi kulkeville autoilijoille näyttäytynyt yli kaksimetrinen kaurispatsas joutui viime toukokuussa ilkivallan kohteeksi, kun miesjoukko mahdollisesti varastamistarkoituksessa tiputti veistoksen alas jyrkänteeltä. Tekijät saatiin kiinni verekseltään, mutta rytäkässä kauriin toinen jalka katkesi ja toinen vääntyi sijoiltaan.

Reilun tunnin kestäneessä nosto-operaatiossa Helsingistä tuotu veistos saatiin vahingoittumattomana ylös kallion päälle, jonne se betonoitiin tiukasti jaloistaan kiinni. Periaatteessa se olisi silti edelleen mahdollista saada jaloistaan irrotettua esimerkiksi rautasahalla.

Nosto-operaatiossa mukana ollut kultaajamestari Raimo Snellman neuvoo kuitenkin, että ainakaan ansaitsemismielessä patsasta ei kannata lähteä enää uudelleen irrottamaan.

–Kullan irrottaminen patsaasta maksaa paljon enemmän kuin mikä on sen arvo, Snellman kertoi.

Patsaan restaurointi ja nosto paikalleen maksavat Siilinjärven kunnalle noin 42000 euroa, kun sen alkuperäinen hinta pyöri noin 50000 euron paikkeilla. Haitasta aiheutuneet kustannukset Siilinjärvi aikoo periä ilkivallantekijöiltä oikeusteitse syksyn aikana.

Siilinjärven yritysasiamies Heikki Simosen mukaan tapausta tutkinut poliisi on kertonut, että ilkivallantekijöillä pitäisi olla maksukykyä korvata aiheuttamansa vahinko.

–Ainahan se taideharrastus maksaa, Simonen virnuili patsaan asettuessa kallion päälle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Ilmestyksen nosto kuvina