Iso joukko savolaisia edelleen ilman sähköä

Pohjois-Savossa on edelleen suuri joukko talouksia ilman sähköä. Savon Voiman alueella olevien talouksien määrä vaihtelee 1400-2000 välillä riippuen korjaustöistä. Määrä on enemmän kuin missään muualla Suomessa.

Sähkökatkojen määrä kasvoi aikaisemmin aamulla rajusti: puoli yhdeksän aikaan ilman sähköä oli noin 450 taloutta ja vähän yhdeksän jälkeen sähköttömiä talouksia oli jo yli 2600.

Pahimmat alueet ovat olleet Vesannolla, Kiuruvedellä, Konnevedellä ja Hankasalmella, joissa oli pahimmillaan 400-500 sähkötöntä taloutta kussakin. Myös Pielavedellä ja Keiteleellä on kummassakin oli yli 200 taloutta ilman sähköä. Suonenjoella, Rautalammilla ja Äänekoskella on joitakin kymmeniä talouksia ilman sähköä.

Myöhemmin tuuli katkoi sähköjä myös Sonkajärven, Nilsiän, Vehmersalmen ja Leppävirran suunnalla.

Kovien tuulien mahdollisuus on ollut Savon Voimalla tiedossa ja yhtiön on varautunut lähtemään korjaamaan vikoja maastoon. Käyttöinsinööri Pekka Pennasen mukaan on mahdoton arvioida, miten paljon sähkökatkoja voi olla edessä.

Voit katsoa Savon Voiman sähkökatkotilanteen yhtiön häiriökartalta.

Koko maassa on tällä hetkellä 3444 taloutta ilman sähköä. Enimmillään sähköttömiä oli yli 8000.

Ensimmäiset sähkökatkot iskivät jo Savoonkin

Tuulet katkoneet sähköjä Lounais-Suomessa

Tapaninpäivästä tulossa tuulinen ja liukas

Voimistuva tuuli ei kaada tapaninpäivän risteilyjä

Tuulivaroitus annettu myös Pohjois-Savoon

Uusimmat

Kotimaa

Viikon puolivälissä viilenee – Keski-Euroopan helteet eivät yllä Suomeen

Lähes 7  000 suomalaista elää avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa – "virallisia" sateenkaarilapsiperheitä vain 785

Supo: Isis-leiriltä palaavat naiset todennäköisesti lisäävät terrorismin uhkaa Suomessa

Ministerit täydensivät tietoja omistuksistaan ja veloistaan: Rinne ilmoitti omistavansa sadantuhannen euron moottoripurren puolisonsa kanssa

Supo: Isis-leiriltä palaavat naiset todennäköisesti lisäävät terrorismin uhkaa Suomessa

Tutut ruokabrändit ovat erilaisia ympäri Eurooppaa – Fantassa tuhdisti enemmän sokeria, sipseissä rasvaa

Tuoreelta aviomieheltä epäillään huijatun yli 100  000 euroa –  vaimolle vaaditaan vankeutta, myös kolme muuta syytteessä

"Seksuaalista itsemääräämisoikeutta olisi pitänyt vahvistaa jo aiemmin" – Professorin mukaan hallituksen lupaama seksuaalirikoslain kokonaisuudistus on kiireellisimpiä muutostarpeita rikoslaissa

Mies murtautui taloon, vei viinat ja teki kakan lattialle Huittisissa

Suomalaisten Turkin-matkailu elpyi, vaikka levottomuudet maassa jatkuvat – "Ihmisten muisti on aika lyhyt"

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.