Isosta ekstaasierästä ehdolliset tuomiot

Pohjois-Savon käräjäoikeus tuomitsi torstaina kaksi israelilaista nuorta aikuista yhden vuoden ja 11 kuukauden ehdollisiin vankeusrangaistuksiin sekä oheissakoihin törkeästä huumausainerikoksesta.

Kaksikolta löytyi viime elokuussa Rautalammilla isot erät huumeita.

Oikeuden mukaan huumemäärät olivat isompia kuin henkilöllä yleensä voi olla omaan käyttöön. Havainnot huumeiden myynnistä jäivät kuitenkin epäselviksi.

 

Aiheesta lisää perjantain Savon Sanomissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Festareilla tehtiin iso ekstaasitakavarikko