Itä-Suomen hallinto-oikeuden ylituomariksi nousemassa Petri Saukko

Hallitus esitti tänään torstaina, että Itä-Suomen hallinto-oikeuden ylituomariksi nimitettäisiin seitsemän vuoden määräajaksi Itä-Suomen yliopiston vero-oikeuden dosentti Petri Saukko. Tasavallan presidentin on tarkoitus päättää nimityksestä perjantaina.

Saukko on Asianajotoimisto Hannes Snellmanin Specialist Partner. Hän on aiemmin toiminut hallinto-oikeudessa hallinto-oikeustuomarina, jaoston puheenjohtajana ja ylituomarin sijaisena sekä esittelijänä korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Lisäksi Saukko on ollut hankejohtajana oikeusministeriössä, esittelijänä ja verosihteerinä verovirastossa, veroasiantuntijana tilintarkastusyhteisössä sekä virkamiesharjoittelijana Euroopan unionin tuomioistuimessa.

Hallinto-oikeuden päällikön virka tuli auki ylituomari Veijo Tarukanteleen siirtyessä eläkkeelle.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Uusimmat

Kotimaa

Perussuomalaisten kansanedustaja Ano Turtiainen on erotettu eduskuntaryhmästä

EU:n elpymispakettia puidaan tänään eduskunnan ajankohtaiskeskustelussa – paketti parhaillaan EU-ministerivaliokunnassa

Lapin tulvatilanne näyttää hyvältä – vain Tornionjokilaaksossa huippu saavuttamatta

Koulutuslakeihin esitetään mahdollisuutta vuorotteluun lähi- ja etäopetuksen välillä koronavirustilanteen vaatiessa

Työllisyyden kuntakokeilusta hallituksen esitys – kokeilu alkamassa koronan takia vasta tammikuussa

Vantaan Koivukylän henkirikoksesta kahdelle vuosien vankeustuomiot – uhria pahoinpideltiin vasaralla, kuristettiin johdolla kuoliaaksi

Hallitus kertoo syksyn koulutusta koskevista suunnitelmista koronan varalle – seuraa tiedotustilaisuutta

Suomessa ei tänään yhtään uutta varmistettua koronavirustartuntaa, uusia kuolemantapauksia yksi

Hamppua viljeltiin kiinteistöillä syrjäseuduilla, rahat päätyivät pääosin Serbiaan – Oulun käräjäoikeus langetti ehdottomia ja ehdollisia vankeustuomioita

Euroopan päätöksentekijöiden joukossa etniset vähemmistöt ovat aliedustettuina, eikä tietoa puutteiden korjaamiseksi ole tarpeeksi

Savon Sanomien uutiskirje

Tilaa päivän tärkeimmät uutiset. Saat joka iltapäivä kuusi juttua, jotka ainakin kannattaa lukea. Uutiskirjeen tilaaminen on maksutonta.