Itä-Suomen yliopiston hakijamäärä kasvoi

Hakijamäärä Itä-Suomen yliopistoon kasvoi reilusti kevään yhteishaussa.

Yliopiston hakukohteisiin tuli runsaat 16600 hakemusta. Viime vuonna yliopistoon jätettiin 15181 hakemusta. Kymmenen prosentin kasvu on suurinta vertailuryhmässä, jossa ovat mukana myös maan muut monialaiset yliopistot.

Kaikkiaan hakijoita oli 10430. Hakijamäärät lisääntyivät kaikissa neljässä tiedekunnassa. Kevään yhteishaussa aloituspaikkoja Itä-Suomen yliopiston kolmella kampuksella Kuopiossa, Joensuussa ja Savonlinnassa on yhteensä noin 1800.

Hakijoista keskimäärin noin joka seitsemäs saa opiskelupaikan.

Suosituimpia hakukohteita Itä-Suomen yliopistossa ovat edelleen opettajankoulutus, lääketieteellinen koulutus ja kauppatieteiden koulutus. Savonlinnan kaikissa hakukohteissa tapahtui nousua edellisvuoden tapaan. Yliopiston hakukohteista eniten suosiotaan edellisvuoteen verrattuna kasvattivat oikeustieteet, jossa hakemusten määrä yli kaksinkertaistui, sekä psykologia ja matemaattisten aineiden ja luokanopettajien koulutukset. Myös lääketieteen, metsätieteen ja Kuopion kampuksen yhteiskuntatieteiden ja terveystaloustieteen hakemusmäärät kasvoivat oleellisesti.

Opiskelijavalintojen valintakokeet ajoittuvat touko-kesäkuulle. Tulokset ovat selvillä viimeistään heinäkuun alkupuolella.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.