Itämeri on kuin keuhkosairas ihminen

Itämeren kunnossa ei tänäkään kesänä ole ollut kehumista, kertoo Suomen ympäristökeskus. Suomenlahti voi viime kesää huonommin, ja useiden merialueiden pohjan tila on hälyttävä.

- Itämeri on keuhkoahtaumasta kärsivä sairas mies. Merta rasittavat hidas vedenkierto ja kova ravinnekuormitus, sanoo tutkimusalus Arandan matkanjohtaja Juha Flinkman.

Ympäristökeskuksen merentutkimusalukset Aranda ja Muikku kartoittivat meren tilaa tämän kuun lopulla.

Viime kesään verrattuna Suomenlahden syvien alueiden happipitoisuus on nyt laskenut ja ravinnepitoisuudet kohonneet. Myös lahden rannikkovesien tila on heikentynyt hieman.

Itämeren pohjan kunto on erittäin huono varsinaisen Itämeren keskisillä ja pohjoisilla syvänteillä.

Koko Itämeren pohjan pinta-alasta viitisentoista prosenttia on nyt täysin hapetonta. Vailla happea on siis Tanskaa suurempi alue.

Lähivuosina Itämeren kuntoa pitäisi parantaa erityisesti Pietarin jätevesien parantunut puhdistus.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.