Jäällä kulkijan on kierrettävä pihapiiri

Liikkuminen jäällä ja pilkkiminen ovat jokamiehen oikeuksia, mutta toisen pihapiiriin ei saa mennä pilkille tai ajamaan edestakaisin moottorikelkalla. Laissa ei kuitenkaan määritellä metrimäärää, mikä on liian lähellä, vaan se pitää osata arvioida itse.

Ympäristöministeriö muistuttaa, että rantoja pitkin saa kävellä ja pilkkiminen on jokamiehenoikeus, mutta pihapiiri kuuluu kotirauhan suojaan. Kalastuslaissa pyydysten suojaetäisyydeksi on määrätty 50 metriä. Vähintään samaa etäisyyttä olisi hyvä noudattaa myös pilkkiessä, vaikka sitä ei ole laissa määrätty.

Kotirauhansuoja koskee myös kesämökkejä.

Käytännössä ongelmaksi asti tilanteet yltyvät silloin, jos esimerkiksi rannalla olevan asunnon isojen ikkunoiden eteen parkkeeraa pilkkijä puoleksi päivää tai avantouinnille ei kehtaa hypätä suoraan mökin rantasaunasta, kun vierestä päristelee toistuvasti kelkkailija edestakaisin.

 

Aiheesta lisää perjantain Savon Sanomissa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.

Jo kahdeksan kelkkaturmaa Savossa