Jännevirran sillassa paha vaurio

Jännevirran sillalla valtatie 9:llä on havaittu paha vaurio. Siilinjärvellä sijaitsevan maantiesillan rakenteista on yksi jänniteteräs katkennut.

Vaurio tapahtui jo tiistaina, mutta sen vaikutuksista sillan kantavuuteen huolestuttiin vasta keskiviikkona.

Pohjois-Savon ely-keskus sulki katkenneen jänteen puoleisen ajokaistan eli ajokaistan Kuopiosta Joensuuhun päin keskiviikkona illan aikana. Liikennettä laskettiin sitä ennen vielä alkuillasta molempia kaistoja pitkin sillan yli, kunnes paikalle saatiin liikenteenohjausmerkit ja väliaikaiset liikennevalot.

Elyn mukaan liikenne sillalla ohjataan vuoron perään eri suunnista toista kaistaa pitkin sillan yli liikennevalojen avulla.

Liikenne paikalla voi ruuhkautua ruuhka-aikoina kuten työmatkaliikenteen aikaan pahoin.

Lisäksi ely-keskus pyytää raskaita ajoneuvoja pitämään vähintään 30 metrin välin edellä ajavaan ajoneuvoon.

Vakava ongelma

Ely-keskus kehottaa autoilijoita myös käyttämään kiertoteitä, jos mahdollista, tai välttämään ylimääräistä ajoa paikalla mahdollisten ruuhkien takia. Sillalla ei ole välitöntä romahdusvaaraa, mutta vaurio on vakava ja vaikuttaa sillan käyttöön niin kauan, että se saadaan korjattua.

Korjauksen järjestämisen vaurioille kestää todennäköisesti viikkoja. Pohjois-Savon ely-keskus saa sillalle torstaina lisää rakenneasiantuntijoita tutkimaan uusimpia vaurioita ja neuvomaan, mitä korjausmahdollisuuksia asiassa voi olla.

Savon Sanomat kertoi viime viikolla Jännevirran vanhan kääntösillan aiheuttavan jo jatkuvasti ongelmia maantie- ja vesiliikenteelle. Ely-keskus haluaisi sillalle nopeasti korjausrahoja (SS 22.4.), koska ongelmat sillan käytössä vaikuttavat merkittävästi liikenteeseen.

Uhkana jopa tuhansien autojen jonot

Ukkonen ei ollutkaan syy Jännevirran sillan vikaan

Liikenne kulkee taas Jännevirralla

Vanhat sillat eivät kestä superrekkoja