Järjestyshäiriöt piinaavat kauppakeskusta: "Isät ja äidit, herrajukara, sanokaa niille lapsille!"

Iisalmen keskustassa sijaitsevan kauppakeskus Keisarinkulman kiinteistönomistaja Jouko Kuosmanen huokaisee syvään. Kauppakeskuksen tiloissa pitkään jatkuneet järjestyshäiriöt eivät ole osoittaneet helpottumisen merkkejä.

– Kun McDonald’s lopetti muutama vuosi sitten, täällä alkoi pyöriä sellaisia 12–17-vuotiaita nuoria. Meno on aivan hirveää. Pahimmillaan siellä on 40 nuorta. Osa meidän vuokralaisista on oikeasti sitä mieltä, etteivät voi jatkaa.

Kuosmasen mukaan häiriökäyttäytyminen ilmenee muun muassa asiakkaiden päälle sylkemisenä tai portaikolla istumisella niin, ettei asiakkaita päästetä läpi.

Hän painottaa, ettei ole nuoria vastaan, eikä häiriökäyttäytyminen koske kaikkia nuoria.

– Olen itse käynyt satoja kertoja juttelemassa siinä nuorten kanssa. Olen sanonut, että siinä saa olla, kunhan eivät sotke eivätkä vihoittele asiakkaille. Mutta kun siitä ei tule mitään. Se sotkeminen on aivan hirveää.

Tilanne on äitynyt niin hurjaksi, ettei kiinteistönomistaja itsekään uskalla kulkea Keisarinkulman poikki enää huoletta.

– Pyhänä alkoi pari nuorta tulla jo minua kohti, kun menin asiasta sanomaan. Pelkään, ettei vaan tapahdu mitään sellaista mikä on korvaamatonta, hän huokaisee.

Kuosmanen on huolissaan vuokralaisten säilymisestä. Hän kertoo, että tilanteen vuoksi kiinteistössä on muun muassa jo alennettu vuokria.

– Kyllä se hirvittää, kun on muutama miljoona lainaa, että milläs ne lainat maksetaan, kun vuokralaiset lähtevät? Kyllä se keljuttaa isosti.

 

Kiinteistönomistaja Jouko Kuosmanen avaisi yhä mielellään keskusteluyhteyden nuorten suuntaan.
 

 

Kuosmanen kertoo yrittäneensä keskustella asiasta vuosien varrella poliisin, koulujen, Iisalmen kaupungin ja itse nuortenkin kanssa, mutta ilman ratkaisua.

– Kuulin, että Juhani Ahon koululla ovat lapset puhuneet, että helpoin paikka hankkia huumeita on Keisarinkulman edusta. Tämä ei vetele, minä en ole huumeiden edustaja! Tälle on pakko saada stoppi.

Toimet tilanteen muuttamiseksi on jo aloitettu. Maanantaina vartiointifirma aloitti entistä tiiviimmän valvonnan Keisarinkulmassa. Oleskelu kauppakeskuksen ala-aulassa ja portaikossa kielletään kokonaisuudessaan. Lisäksi tupakointikieltokylttejä lisätään sisääntulojen yhteyteen. Kuosmasen mukaan ne antavat järjestyksenvalvojille lisää mahdollisuuksia häiritsijöiden poistamiseen sisäänkäyntien edestä. Myös sähköpistokkeita aiotaan poistaa rakennuksen aulasta ja portaikosta puhelinten lataamisen estämiseksi.

Kiinteistönomistaja peräänkuuluttaa myös vanhempien vastuusta jälkikasvustaan.

– Isät ja äidit, herrajukara, sanokaa niille lapsille! Edelleen yritetään edetä hyvässä ystävyydessä. Kun hyviä ehdotuksia vaan tulee, olen täysin mukana niin nuorten kuin kenen tahansa kanssa.