Jättipotin voittajalla on joulukinkku ostettuna

Lotossa 7,3 miljoonaa euroa voittanut eteläsavolainen on ilmoittautunut Veikkaukseen. Voittaja on kangasniemeläinen mies.

Suomen historian suurin lottopotti ei juuri tunnu hetkauttavan onnekasta voittajaa. Mies aikoo Veikkauksen mukaan jatkaa elämäänsä samalla tavalla kuin ennenkin.

Häneltä jäi ilmeisesti myös kirpaisevan jännittävä arvonta kokematta, sillä tiedon jättipotista hän sai vasta tarkistaessaan pelitilinsä sunnuntai-iltana laskujen maksun yhteydessä.

-Ensimmäinen ajatus oli, että voiko tämä olla totta! Piti ihan tarkistaa, että olenko oikealla sivulla.

Mies sanoo, ettei 7,3 miljoonan euron lottovoitto muuttanut joulusuunnitelmia. Kinkku on jo ostettu.

Voittaja kertoo lottoavansa satunnaisesti etenkin silloin, kun tarjolla on isompia potteja. Voittoriviinsä hän oli valinnut itse osan numeroista, ja kone oli arponut loput. Voittorivi oli pelattu netissä, joten kangasniemeläinen saa rahat automaattisesti tililleen kolmen viikon kuluessa.

Lottovoittaja pelasi rivinsä veikkaus.fi -verkkopalvelussa. Voittosumma siirtyy hänen ilmoittamalleen pelitilille kolmen viikon kuluttua lottoarvonnasta.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.