Jari Sillanpää on käyttänyt vuosien aikana metamfetamiiniin arviolta noin 24 000 euroa

Viihdetaiteilija Jari Sillanpää on käyttänyt vuosina 2014–2018 metamfetamiiniin arviolta noin 24 000 euroa, selviää Sillanpäätä koskevan huumetutkinnan esitutkintamateriaalista.

Materiaali tuli julki tänään, kun Sillanpäälle luettiin syytteet kahdesta huumausainerikoksesta Helsingin käräjäoikeudessa.

Sillanpää kertoi esitutkinnassa maksaneensa aineesta 200 euroa grammalta. Hän on myöntänyt ostaneensa vuosien aikana yhteensä 118 grammaa.

Sillanpää kertoi poliisin kuulustelussa hankkineensa pääosan huumeista käteisellä ja sopineensa kaupoista puhelimitse. Myyjä on syytteen mukaan metamfetamiinia Hollannista ja Thaimaasta maahantuonut mies. Hänen epäillään levittäneen ainetta 11 miehelle, joista yksi on Sillanpää.


Jari Sillanpäältä takavarikoitua metamfetamiinia.

Kyselee neuvoa piipun käyttöön 

Sillanpää totesi kuulusteluissa, että grammamäärä kuulosti ensin järjettömältä, mutta että määrä voi olla todellinen, koska on kyse niin pitkästä ajasta.

Huumejutun näyttö perustuu pitkälti viesteihin, joita maahantuojaksi syytetty mies on lähetellyt Sillanpään ja muiden ostajien kanssa. Ensimmäiset viestitodisteet ovat vuodelta 2014. Silloin Sillanpää vielä kyselee neuvoa piipun käyttöön. Metamfetamiinia voi polttaa piipulla.

Kauppoihin liittyvä viestittely miehen ja Sillanpään välillä on ollut vuosien varrella paikoin aktiivista. Tapaaminen on sovittu usein maahantuojaksi epäillyn asunnolle tai sen alaovelle, mutta joskus mies on viestien perusteella tuonut aineita myös Sillanpäälle.

Osassa viesteistä mies ilmoittaa, että myytävää on, mutta usein Sillanpää kyselee "lipputilannetta" itse. Yhdessä viestissä Sillanpää kirjoittaa, että kaveri on tulossa kylään ja hänet olisi kiva yllättää.

Maahantuojaksi syytetty mies varoittelee välillä viesteissä lähtevänsä matkoille, jonka jälkeen Sillanpäältä on tullut esimerkiksi viesti, jossa hän sopii tapaamisesta neljän tunnin sisällä. Ainakin yhdessä viestissä Sillanpää kertoo olevansa valmis maksamaan 400 euroa grammalta eli tuplat normaalista, kun myyjä on lähdössä matkoille. Hän saa vastaukseksi, ettei ainetta ole, jolloin Sillanpää vastaa "Damn. Liian pitkä tauko tää".


Jari Sillanpään asunnosta löytyneitä huumeidenkäyttöön tarkoitettuja välineitä.

Maakuuhuoneesta löytyi kotietsinnässä ruisku 

Sillanpään asuntoon maaliskuussa tehdyssä takavarikossa löytyi esitutkintapapereiden perusteella makuuhuoneen työpöydältä pussi, jossa oli muun muassa kiristysremmi, desinfiointipyyhkeitä, ruisku ja kaasupoltin. Asunnosta löytyi myös lasipiippuja ja digitaalinen vaaka, jossa oli jäämiä valkoisesta jauheesta.

Lasipiippuja löytyi myös Sillanpään vapaa-ajan asunnolta saunarakennuksen yläkerroksen parvelta.

Sillanpää on myöntänyt syyllistyneensä kahteen huumausainerikokseen. Toinen syytteistä koskee yllä mainittua ostamista epäillyltä maahantuojalta. Toisessa on puolestaan kyse siitä, että Sillanpää on ostanut Thaimaan-matkalla 10 grammaa kristallia. Kun Sillanpää palasi Suomeen maaliskuussa, matkatavaroiden meikkipussista löytyi 0,5 grammaa metamfetamiinia. Sillanpää on kertonut, ettei tiedä, mistä aine on sinne joutunut ja että hänen ei ole ollut tarkoitus salakuljettaa sitä Suomeen.

Syyttäjä on vaatinut Sillanpäälle yli vuodesta alle puoleentoista vuoteen vankeutta, joka voidaan tuomita ehdollisena.

Tuomio asiassa annetaan ensi viikon perjantaina.

Sillanpäälle vaaditaan vankeutta – "En ole käyttänyt neljään kuukauteen"