Jenna Lepomäki kävi poliisin puheilla ennen surmaansa

Espanjassa surmattu nainen teki vähän ennen katoamistaan ilmoituksen Espanjan poliisille. Hän kertoi saaneensa kahdelta tamperelaismieheltä uhkailuja väkivallasta, koska kieltäytyi tuomasta huumeita Suomeen.

Samoille miehille luettiin tiistaina Pirkanmaan käräjäoikeudessa syytteet naisen murhasta. Syyttäjä vaatii heille elinkautista vankeutta.

Toinen mies myöntää osittain syytteessä esitetyn tapahtumien kulun, mutta kiistää vakavan harkinnan. Toinen syytetty myöntää olleensa samassa talossa, mutta kiistää osallistuneensa surmaan.

18-vuotias Jenna Lepomäki löydettiin lokakuussa kuolleena Aurinkorannikolta. Surma oli tapahtunut syyttäjän mukaan kesäkuun lopulla Malagan Mijaksessa sijaitsevan talon kylpyhuoneessa. Surman jälkeen ruumis kätkettiin piha-alueelle puun alle.

Syytteen mukaan miehet olivat suostutelleet Lepomäen poliisikäynnin jälkeen takaisin talolle ja surmasivat hänet siellä melko pian. Syyttäjä sanoi oikeudessa, että toinen parikymppisistä miehistä tappoi naisen puukottamalla ja kuristamalla. Toinen mies ei puuttunut tekoon millään tavalla.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.