Jenni Zeiler uskoo omaavansa hyvät sormilihakset

17-vuotias Jenni Zeiler opiskelee Kuopion taidelukio Lumitissa ja on juuri aloittanut Savon Sanomien nuorten toimituksessa.

– Päädyin tänne aika spontaanisti äidinkielenopettajani kautta. Olen myös kiinnostunut toimittajan työstä, Zeiler kertoo.

Zeiler haluaa itselleen luovan työn: hän on aina halunnut olla kirjailija tai kääntäjä. Zeiler kuitenkin harmittelee haaveammattiensa kehnoa palkkaa.

Zeiler pitää kielistä. Hän opiskelee englantia, ruotsia, saksaa ja on käynyt pari kurssia espanjaa.

Jos muu koulunkäynti ei olisi esteenä, hän haluaisi opetella lisää kieliä ja kehittää espanjan kielen taitojaan.

Kielten lisäksi Zeiler pitää liikkumisesta, muttei niinkään urheilusta. Hän harrastaa myös viulunsoittoa.

– Minulla on sitten varmaan hyvät sormilihakset, Zeiler tuumaa naureskellen.

Kirjoittaja kuuluu Savon Sanomien nuorten toimitukseen.