Joka kolmas hakija sai opiskelupaikan korkeakoulujen yhteishaussa

Korkeakoulujen kevään yhteishaussa sai opiskelupaikan noin 47 300 hakijaa eli 31 prosenttia hakijoista. Opetushallituksen mukaan luvut ovat samankaltaiset kuin viime vuonna.

Yhä useampi saa opiskelupaikan suoraan ylioppilastodistuksen perusteella. Tänä vuonna heidän osuutensa on 18 prosenttia hyväksytyistä. Kauppatieteellisellä alalla osuus oli peräti 59 prosenttia hyväksytyistä.

Opetushallituksen mukaan vaikeinta oli päästä opiskelemaan yliopistojen taidealoja, kuten teatteri- ja tanssi- sekä kuvataidealaa sekä psykologiaa. Helpoiten opiskelupaikan sai ammattikorkeakoulujen tekniikan alalta sekä luonnonvara- ja ympäristöalalta.

Aloituspaikoista 63 prosenttia oli yhteishaussa varattu ensimmäistä korkeakoulupaikkaa hakeville. Heidän osuutensa hyväksytyistä oli noin 83 prosenttia.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.