Joka koululle tulossa oma nimikkopoliisi

Jokainen Suomen koulu saa tämän kevään aikana oman nimikkopoliisin. Poliisin ylijohto on lähettänyt asiaa koskevan ohjeistuksen poliisilaitoksille viime kuussa, kertoo tiistain Turun Sanomat.

Koulupoliisijärjestelmän tarkoituksena on lisätä koulujen ja poliisin välistä yhteistyötä. Valvonta- ja järjestystehtävien lisäksi nimikkopoliisi voisi esimerkiksi opettaa liikenne- ja laillisuusasioita sekä olla mukana oppilashuollon työryhmässä ja vanhempainilloissa.

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero aloittaa tässä kuussa neuvottelut poliisipäälliköiden kanssa koulupoliisiverkon kehittämisestä.

- Silloin hahmottuu tarkemmin se, miten koulupoliisijärjestelmä toteutetaan. Aloitusajankohta on mitä sopivin, sillä useat poliisilaitokset yhdistyivät vuoden alussa suuremmiksi laitoksiksi, Paatero toteaa Turun Sanomissa.

Monissa kaupungeissa, kuten Turussa ja Helsingissä, on jo toiminnassa nimikkopoliisijärjestelmä. Nimikkopoliisit tekevät kyseisiä töitä muiden tehtävien lomassa.

Mitä tunnetta artikkeli sinussa herättää? Ilmaisemalla tunteesi näet toisten reaktiot.